Isän oma tyttö

Olin suunitellut kesäksi tuhat asiaa, joita pitäisi toteuttaa. Käydä soutelemassa, mennä piknikille ystävieni kanssa, käydä yöuinnilla yksin, kun joutsenet kelluvat hiljalleen tyynen järven pinnalla. Mutta en toteuttanut kuin yhden edellämainituista. Soudin, mutta en rauhassa tai yksin. En käynyt piknikillä, koska koko kesän piti vahtia ettei paino nousisi, eihän sitä muuten tykkää olla. En käynyt yöuinnilla, koska joka ilta minun piti olla kotona jo kymmeneltä. Äiti sanoo, että olen liian nuori olemaan myöhempään.
Minä sentään saunoin, monestikkin. Minä nimittäin pidän saunomisesta. Siitä kuuman tunteesta, joka leviää päästä varpaisiin. Tykkään istua pihkaista puuseinää vasten, sulkea silmät ja hengittää tulista ilmaa. Silloin epämukavat ajatuksenikin palavat suuressa kokossa. Juuri kun olen päässyt tuonne rajamaalle, lähelle nirvanaa, astuu niinkin tärkeä henkilö, kuin isäni saunaan. Hän luulee että olen pikkutyttö, joka saunoo isänsä kanssa. Mutta ei, minä lähden, vaahdotan pääni saippualla, jolloin korviinikin menee vaahtoa, enkä kuule mitä isälläni on sanottavaa. Hän ei varmaan tiedä, että minä tunnen intohimoa, rakkautta, kaipuuta, vihaa ja tuskaa. Hän luulee, että voin vieläkin tehdä mitä vaan, että voin epäonnistua, saatan itkeä vähän, mutta sitten koko asia unohtuu. Mutta ei, ei enää. En ole enää pikkutyttö. Jos epäonnistun, poomsessa tai jossain potkussa, kiukku puskee rintaan. Esitän niin vaatimatonta, mutta todellisuudessa, kun kävelen syyssateessa mustikkameren keskellä, minun tekisi mieli heittäytyä varpujen keskelle, ja laskea tuskani hautaan.
Sanon, että odotan kokeesta kasia, enkä usko, että saan niinkään hyvää, koska luin vain vähän, mutta oikeasti, olen lukenut kokeeseen jo viikon päivät, yötä myöten ja toivon saavani kympin, täydellisen, virheettömän numeron, mutta ei. Minähän olen huonompi kuin sinä tai huonompi kuin hän, en minä ole virheetön, enkä täydellinen, vaikka haluaisinkin olla. En minä saa kymppiä. Eikä se olen vain numero minulle! Ja jos onkin, tämä numero ohjaa tietäni. Numerot asettavat minulle tienviittoja joita pitkin kuljen, kohti huteraa siltaa. Jonain päivänä ylitän tuon sillan, enkä tiedä olenko kyllin vahva pääsemään yli.